top html web builder software download

Pastorin blogi

Armo on kristinuskon erikoisvoima

Jani Laivo, 12.10.2016
Armo on kristinuskon peruskäsitteitä. Se on sana, joka erottaa kristinuskon maailman kaikista muista uskonnoista. Missään muussa uskonnossa se ei ole peruskäsite.

Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan ”Paavali on tehnyt armosta pääkäsitteen. Koko hänen teologiansa on armon teologiaa, oppia Jumalan armosta”. Uuden testamentin monissa kirjeissään Paavali puhuu siitä, miten ihminen pelastuu yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Efesolaisille hän kirjoittaa, että ”armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-9). Pelastus oli Paavalille alusta loppuun asti lahjaa, jonka ihminen pystyi ottamaan vastaan yksin armosta.

Johannes painottaa evankeliumissaan, ettei armoa ja Jeesusta voi koskaan erottaa toisistaan, koska ”laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta” (Joh. 1:17). Vaikka Jumalan armo vaikutti jo Vanhan testamentin aikana, aivan erityisellä armo ilmestyi Jeesuksen Kristuksen kautta.

Evankeliumi on ilosanoma Vapahtajasta, joka on sovittanut maailman synnin. Mikäli sanomastamme katoaa ”armonhenki”, katoaa sanomastamme Jumalan voima ja olemme kuin mikä tahansa maailman muista uskonnoista. Siksi Paavali kirjoittaa galatalaisille, että jos pelastuksen voi saada ilman armoa, silloin Kristus on turhaan kuollut (Gal. 2:21).

Luonnostaan ihmisen on helpompi ymmärtää puhetta laista kuin armosta. Siksi kristittyjen on aina varottava ajautumista lakiuskonnoksi, jossa ratkaisevaa on ihmisen tekeminen ja onnistuminen. Ihmisen osuuden ylikorostaminen johtaa ihmiskeskeisyyteen, josta seuraa epäterveitä asioita. Sielunhoitaja David Seamandsin mukaan monet uskovien tunneperäisistä ongelmista johtuvat siitä, ettei ymmärretä, vastaanoteta ja eletä todeksi Jumalan armoa, ja toisaalta siitä, ettei osoiteta armoa ja rakkautta muille ihmisille.


Jumalan armon varassa elettävä elämä johtaa puolestaan Kristus-keskeisyyteen, mikä on voimakkaan, eheyttävän ja tasapainoisen uskonelämän lähtökohta. Siksi Paavali kirjoittaa Tiitukselle, että ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” (Tiit. 2:11-12).


Jumalan tarkoitus on, että hänen omansa eläisivät ”armon ilmapiirissä”. Kun ymmärrämme ja sisäistämme tämän, alkaa meistä huokumaan tämä sama armon ilmapiiri. Kun yhä useampi seurakunnastamme alkaa elämään todeksi Jumalan armoa, täyttyy seurakuntamme armon ilmapiiristä, jota maailma ei voi milloinkaan onnistuneesti jäljitellä, koska todellinen vapauttava armo on yksin Jeesuksessa Kristuksessa.



Mikä on sammuttanut Suomen helluntaiseurakuntien kasvun

Jani Laivo, 24.5.2016
Ristin voitossa (nro 16 – 18) on pohdittu Jyrki Isohellan kolmessa artikkelissa syitä helluntaiseurakuntien kasvun loppumiseen Suomessa. Kasvua tapahtui aina 90-luvulle asti, jonka jälkeen helluntailaisten määrä Suomessa on pysynyt samana tai jopa hieman pienentynyt.

Syiksi kasvun sammumiseen Isohella nostaa seuraavia tekijöitä. Seurakuntien rakenteiden jäykkyys, vastuunkantajien omien reviirien suojeleminen, tiedonpuute armoituksiin perustuvasta organisaatiosta, naisten toimintamahdollisuuksien rajoittaminen, seurakunnan omien reviirien suojeleminen, vääränlainen perinteisiin pitäytyminen ja opetuslapseuttamisen puuttuminen.

Numerossa 19 Kari Pölönen, Janne Lahti ja Kari Korhonen kommentoivat Isohellan artikkeleja ja nostavat esille omia huolen aiheitaan. Janne Lahden mukaan helluntailaiset ovat vieraantuneet uskosta todistavasta elämäntavasta. Lisäksi hän kaipaa toimintatapojen päivitystä. Kari Korhonen on Lahden kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa toimintatapamme ovat vanhahtavia ja henkilökohtainen evankeliointi on vähentynyt.

Kari Pölösen mielestä Isohellan nostamien syiden lisäksi on ehdottomasti nostettava, että olemme menettäneet alkuajan avoimuuden Pyhän Hengen työlle, Hengen täyteydelle ja henkilahjojen toiminnalle. Pölösen mukaan kansallisen herätyksen aikana ”huonotkin” seurakunnat kasvavat, mutta normaalissa tilanteessa ”hyvä puu tekee hyviä hedelmiä”. Seurakunnan kasvu on siis suhteessa seurakunnan laatuun.

Artikkeleissaan Isohella käy läpi helluntaiherätyksen historiaa ja nostaa esille alkuajan ulospäin suuntautuneen ajattelutavan, joka ilmenee mm. vahvana evankelioimisnäkynä uskovien keskuudessa, suurena evankelistojen määränä ja uusien seurakuntien perustamisena. Sen sijaan Isohellalta jää näkemättä, että näiden lisäksi helluntaiherätys oli alussa vahvasti ”rukouskokousliike”. Tämä käy hyvin ilmi Jouko Ruohomäen kirjoittamasta kirjasta ’Karismaattisuuden kutsu’, missä hän käy läpi helluntaitulen syttymisen Los Angelesissa ja sen leviämisen sieltä aina Suomeen saakka.

Artikkeleita lukiessani jäin kuitenkin eniten kaipaamaan kristinuskon ytimeen menoa. Onko tämän päivän helluntailaisilla elävä suhde Jeesukseen? Loppujen lopuksi kaikki merkityksellinen tekeminen kumpuaa rakkaudesta Jeesukseen. Ilman rakkautta olemme kuin kumiseva vaski tai helisevä symbaali (1. Kor. 13:1). Vieläkin lyhyemmin sanottuna ilman rakkautta emme ole mitään (1. Kor. 13:2).



Pastorin ohjeita seurakuntaelämään

Jani Laivo, 18.2.2015
1. Arvosta seurakunnan yhteen kokoontumisia

Olennainen osa seurakuntaa ovat sen yhteen kokoontumiset. Raamatun käyttämät sanat ja kielikuvat kertovat seurakunnan yhteisöllisyydestä ja yhteydestä. Tällaisen yhteyden toteutumisen edellytyksenä ovat yhteiset kokoontumiset, joissa itse Jumala on sitoutunut olemaan läsnä. Siksi voimme sanoa, että ihmisen tullessa seurakunnan yhteiseen kokoontumiseen, hän tulee seurakunnan ”voimakenttään”. Seurakuntayhteys, joka olennaisella tavalla toteutuu yhteen kokoontumisissa, on edellytys uskovan hengelliselle kasvulle.

2. Arvosta seurakunnan yhteistä rukousta

Jokaisen yksittäisen uskovan rukous voi saada paljon aikaan, mutta aivan erityisen voimallinen on seurakunnan yhteinen rukous. Yhdessä rukoileminen seurakunnan jumalanpalveluksissa ei ole pelkkä pakollinen ohjelmanumero. Rukous on olennainen osa seurakunnan yhteen kokoontumista. Jumala on uskonut seurakunnalle suuren tehtävän – maailman evankelioimisen. Tämän tehtävän toteuttaminen alkaa seurakunnan yhteisestä rukouksesta. Suomi tarvitsee seurakunnan esirukousta!

3. Ole rakentaja

Me teemme itse valinnan olemmeko rakentajia, välinpitämättömiä etäältä seuraajia tai hajottajia. Seurakunta on Jumalan silmissä rakas ja kallis, jonka hän lunasti itselle poikansa kuoleman kautta. Meidän tulee suhtautua elämäämme seurakunnan keskellä pyhällä pelolla, ettemme luisuisi välipitämättömiksi Jumalalta saamaamme tehtävää kohtaan tai alkaisi katkeruuden hengessä toimillamme ja puheillamme hajottamaan seurakuntaa.

Jumalan suunnitelmaan astuminen edellyttää nöyrää rakentajan mieltä, missä emme etsi ensisijaisesti omaa parastamme vaan seurakunnan parasta. Tällä mielialalla perimme myös siunauksen (1. Piet. 3:9).

4. Sitoudu, niin viihdyt

Vaikka sitoutuminen on yksi aikamme vastenmielisimmistä sanoista, on se kuitenkin olennainen osa tasapainoista elämää – ja yllättävää kyllä – se on myös avain viihtymiseen. Yleisesti ajatellaan, että me viihdymme, kun asiat ovat kunnossa. Ongelma on siinä, että ihmisten muodostamissa yhteisöissä ne eivät ole ikinä täysin kunnossa. Siksi meidän tulee oppia sietämään seurakunnan keskeneräisyyttä, jolloin voin viihtyä seurakunnan vioista huolimatta. Koska tällaisen näkökulman saavuttaminen ei ole helppoa, edellyttää se sitoutumista.

5. Kunnioita seurakunnan johtajia

Jumala on nähnyt hyväksi asettaa seurakunnalle johtajat. Johtajien kunnioittaminen on Jumalan säädöksen kunnioittamista. Johtajien kunnioittaminen ei tarkoita heidän nostamista jalustalle tai johonkin jumalalliseen asemaan. Johtajat ovat erehtyväisiä ihmisiä, jotka hoitavat tehtäväänsä Jumalan kasvojen edessä ja tarvitsevat siihen seurakunnan esirukousta. Olennainen osa johtajien kunnioittamista on heidän tekemien päätösten kunnioittaminen. Johtajat eivät saa olla itsevaltaisia, mutta heidän tulee kuitenkin johtaa, mikä toisinaan edellyttää myös päätösten tekemistä.


6. Suojele itseäsi

Älä anna kenenkään ihmisen vallita itseäsi. Jos tekemistäsi ohjaa muiden ihmisten vaatimukset tai miellyttäminen, olet heikolla pohjalla. Elämässä ja seurakunnassa on tärkeää asettaa rajat, mitä muut ihmiset eivät saa ylittää. Yksi tällainen raja on, ettei kukaan saa päättää puolestasi, missä määrin ja missä seurakunnan työmuodossa olet mukana. 

7. Ole lempeä

Miten hienoa onkaan elää täynnä rakkautta, rauhaa ja hyvyyttä olevan, iloisen, pitkämielisen, ystävällisen, uskollisen, sävyisän ja itsensä hillitsevän ihmisen kanssa. Nämä edellä luetellut asiat ovat Paavalin mainitsema Hengen hedelmä, jota Jumala haluaa vaikuttaa elämässämme. Lyhyesti tiivistettynä – ole lempeä – niin lähelläsi on hyvä olla.

8. Anna anteeksi

Monien seurakunnasta pois jäämisen syynä on pettymys ihmisiin. Inhimillisesti ajateltuna tämä on varsin ymmärrettävää, mutta on olemassa korkeampi tie, joka sopii varsinkin uskoville. Se on anteeksi antamisen tie. 

9. Pyydä anteeksi

Anteeksi antaminen on tie sisäiseen vapauteen ja anteeksi pyytäminen on tie rikkoutuneen ihmissuhteen eheytymiseen. Vaikka meidän tulisi antaa anteeksi ilman, että meiltä pyydetään anteeksi, tulisi meidän myös oppia pyytämään anteeksi. Emme saa ajatella, että toisen on nyt vain päästävä häntä kohdanneen vääryyden yli. Mikäli olemme rikkoneet toista ihmistä vastaan, meidän tulee pyytää anteeksi (aidolla tavalla, mihin ei saa kätkeytyä minkäänlaista piilotettua syytöstä) ja auttaa vääryyttä kokenutta pääsemään tapahtuneen yli.

10. Elä armosta

Armossaan Jumala lähetti Poikansa sovittamaan syntimme. Hänen armoa on, että voimme ottaa sovituksen vastaan ja armosta me elämme loppuun asti. Vaatimuksen henki tuo mukanaan kaikkea pahaa, mutta armon täyteinen ilmapiiri luo elämää ja eheyttä. Maailman monissa uskonnoissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta se, mikä ehkä merkittävimmällä tavalla erottaa kristinuskon muista uskonnoista, on armo. Eläkäämme siis Jumalan armosta.


Oikeus (omaan) mielipiteeseen

Jani Laivo, 4.12.2014

Sananvapaus on suomalaisten laajasti hyväksymä luovuttamaton arvo. Sananvapauteen kuuluu olennaisena osana oikeus omaan mielipiteeseen.


Aamulehden (3.12) kannessa on kirjoitettu, että ”vapaa mielipiteen vaihto on arvo, joka pitää ajasta toiseen”. Jokaisella ihmisellä on oikeus esittää oma mielipide, perustella se ja seistä sen takana. Monille tämän hyväksyminen tuntuu olevan erityisen vaikeaa. Puolustamme sananvapautta, mutta samalla sille laitetaan uusia yllättäviä rajoja. Mielipiteen esittäminen on sallittua, kunhan se vain on oikea.

Hyvänä esimerkkinä on suhtautuminen Päivi Räsäseen, joka on avoimesti uskovainen ja arvokonservatiivi. Räsäsen ongelma ei ole, että hän olisi ilkeä tai ettei hän perustelisi mielipiteitään. Räsäsen ongelma on ”väärät” mielipiteet. Mainittakoon, etteivät Räsäsen mielipiteet ole uusia tai ennen kuulumattomia, vaan perinteisiä länsimaisia arvoja. Sananvapauden hengessä hänen avointa ja rehtiä tapaa käydä keskustelua pitäisi arvostaa.

Näin kuitenkaan ei ole tapahtunut. Päinvastoin. Räsäsestä on tullut luvallinen pilkan kohde ja inhokki, jota jokainen voi ryöpyttää mennen tullen ilman, että siitä tarvitsisi kärsiä omantunnon tuskia. Mielenkiintoista tässä on kaksi asiaa. Ryöpytyksen etunenässä on ollut sananvapauden suuri puolustaja, media. Lisäksi ryöpyttäjinä ovat toimineet itsensä suvaitsevaisiksi nimittäneet, joiden suvaitsevaisuus onkin Räsäsen kohdalla loppunut. Minkä tähden? Räsäsellä ei ole heidän arvojaan, eikä hän ymmärrä pitää suutaan kiinni.

Suvaitsevaisuuden ajatus on ehdottoman kannatettavaa ja kristillisten arvojen mukaista. Ongelmaksi muodostuu sanan ymmärtäminen tai oikeastaan se, ettei sitä ymmärretä tai haluta ymmärtää. Suvaitsevaisuudesta on tullut lyömäkirves, jolla erilailla ajattelevat leimataan ahdasmielisiksi fundamentalisteiksi. Mielestäni koko suvaitsevaisuus sanan voisi heittää hyllylle (ei sen idean vaan ymmärtämisen puutteen takia) ja alkaa painottamaan toistemme kunnioitusta.


Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseen ja sanoa se ääneen! Erilailla ajattelevia on myös kunnioitettava, vaikkei heidän mielipidettään pitäisikään oikeana. Tämä koskee myös uskovaisia! Meidän on myös kunnioitettava seksuaalivähemmistöjä ja heidän oikeuttaan sananvapauteen. Vaikka Raamatun mukaan homoseksuaalisuuden harjoittaminen on yksiselitteisesti syntiä, tulee meidän kuitenkin kunnioittaa jokaista ihmistä Jumalan kuvaksi luotuna ja Jumalan rakastamana ihmisenä, jonka puolesta Jeesus on kuollut.

Uskovina meidän tulisi olla kunnioittamisen (ja jopa toistemme rakastamisen) esikuvina. Siksi meidän tulee jättää pois kaikki pilkallinen ja mollaava puhe erilailla ajattelevista ihmisistä. Toisen ihmisen pilkkaaminen on syntiä! Meidän tulee oppia keskustelemaan asioista toista kunnioittavaan sävyyn, mikä ei tarkoita vellihousumaista yleisen mielipiteen myötäilyä. Meillä on oikeus omaan mielipiteeseen ja sen esittämiseen.